1.4.2022

Koskeeko lakko minuakin?

Blogi | MARKUS HELIN


Kirjoittaja on SOOLin puheenjohtaja kaudella 2021–2022.

Hei kaikki opiskelijat ja varsinkin opettajaksi opiskelevat!

Jos aiot työskennellä opetusalalla, nyt on aika osallistua yhteisiin talkoisiin. Opetusalan työehdoista ja palkoista neuvotellaan parhaillaan. Jos sopimuksen edistämiseen tarkoitettuja keinoja, kuten lakkoa joudutaan käyttämään – mikä mitä todennäköisimmin tulee tapahtumaan – on meidän opettajaksi opiskelevina tuettava OAJ:tä ja Jukon lakkoja.

Juko eli Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö on antanut laajoja lakkovaroituksia useaan kaupunkiin, joissa opeopiskelijat opiskelevat. Ensimmäisenä lakkouhan alla ovat 6.–7. huhtikuuta Jyväskylä, Oulu, Rovaniemi ja Turku ja 12.–13. huhtikuuta vuorossa ovat Kuopio ja Tampere. Koko pääkaupunkiseudun kattava lakkovaroitus on annettu 19.–25. huhtikuuta.

Jos opiskelet näillä paikkakunnilla tai teet sijaisuuksia näillä paikkakunnilla, tee itsellesi ja koko opetusalalle palvelus, äläkä edes mieti sijaistamista näinä aikoina.

Lakko on äärimmäinen keino, mutta välttämätön paha, jos työntekijöille ei haluta tarjota reiluja ja oikeudenmukaisia työoloja tai palkkaa. OAJ:n jäsenyys velvoittaa jäseniä osallistumaan yhteiseen lakkoon. On koko opetusalan yhteinen etu, että kaikki opiskelijoista eläkkeellä oleviin opettajiin ovat lakossa mukana.

Kun työntekijät eivät tule töihin, työnantajat voivat yrittää kutsua sijaisia tekemään lakon alaista työtä. Meidän ei tule ottaa sijaisuuksia vastaan lakkopäiville oman tulevaisuutemme takia. Jo sovituista sijaisuuksista olemme oikeutettuja lakkoavustukseen, vaikka vielä lakkoa edeltävänä päivänä meitä pyydettäisiin sijaistamaan.

Raha ja arvokas työkokemus ovat tietenkin tärkeitä opiskelijalle. SOOLin jäsen onkin oikeutettu samaan lakkoavustukseen kuin OAJ:n jäsen, kunhan on liittynyt jäseneksi ennen lakkovaroituksen antamista. Lakkoavustus on yhdeltä päivältä mittavat 180 euroa.

Lakon vaikutukset eivät näy heti lakon jälkeen. Onnistuessaan lakon saavutukset näkyvät meille opiskelijoille sitten, kun astumme työelämään kelpoisina opettajina. Työ- ja virkaehtomme neuvotellaan nyt, ja jos nyt pidämme yhtä ja olemme tukemassa lakkoja, näyttävät meidän tulevat palkkamme ja työehtomme paremmilta, kuin mitä ne olisivat nykyisten sopimusten mukaan.

Muista myös, että jos olet harjoittelussa ja ohjaajasi menee lakkoon, niin sinä et ole vastuussa harjoittelun jatkumisesta. Korkeakoulu ja harjoittelupaikka ovat velvoitettuja järjestämään sovitut harjoittelut loppuun, mahdollisesti sitten lakon päätyttyä. Nyt tarvitaan joustovaraa jokaiselta. Lähtökohtaisesti lakon takia ei pitäisi joutua tekemään ainakaan ylimääräistä työtä.

Voit tukea lakkoa, vaikka et olisi SOOLin jäsen lakon alkaessa. Silloin et ole oikeutettu lakkoavustukseen, mutta saat summan takaisin tulevaisuudessa moninkertaisena. Ammattijärjestö neuvottelee kaikkien opetusalan työntekijöiden sopimukset. Pyritään siis yhteistyöhön ja näytetään, mihin me opiskelijat pystymme. Lakon murtaminen on strategia, jossa opiskelijoita voidaan yrittää käyttää törkeästi hyväksi.


Haluaisitko sinä kirjoittaa SOOLin blogiin? Kirjoitusten ei tarvitse myöntäillä SOOLin kantoja tai joitain tiettyjä näkemyksiä, ja julkaisusta päätetään aina tapauskohtaisesti. Lähetä valmis kirjoitus tai tiedustelusi osoitteeseen blogi@sool.fi


 


Lisää aiheesta

29.4.2024

Toinen lakkovaroitus yksityiselle opetusalalle – SOOL mukana

Uudet lakot koskevat jo aiemmin ilmoitettujen oppilaitosten lisäksi myös uusia toimijoita ja lakot laajenevat musiikin alan oppilaitoksiin. Mikäli yksityisen opetusalan työehtoneuvotteluissa ei päästä sopuun, lakko järjestetään 13.–16.5. Työnantaja pidättää palkan lakon ajalta, mutta OAJ:ltä voi hakea lakkoavustusta.

21.4.2024

Kannattaako opettajaksi opiskella tulevaisuudessa?

Opettajaopiskelijoiden toimeentulo on aina ollut niukkaa ja tulevaisuudessa tilanne tulee vielä heikkenemään entisestään. SOOLin liittokokous vaatii, että päättäjät arvostavat Suomen tulevien opettajien työpanosta ja huomioivat heikennysten yhteisvaikutukset opettajaopiskelijoihin.

21.4.2024

Mira Laurinantti SOOLin puheenjohtajaksi

Viikonloppuna 20.–21. huhtikuuta pidetty Opettajaksi Opiskelevien Liiton liittokokous päätti muun muassa liiton koulutuspoliittisista linjauksista ja jäsenmaksun korotuksesta. Lisäksi valittiin uusi puheenjohtajisto ja hallitus vuoden mittaiselle toimikaudelle.

18.4.2024

”Aina voi kouluttautua uudelleen” - Jatkossa et voi

SOOL ei hyväksy ammatilliseen aikuiskoulutukseen kohdistuvia leikkauspäätöksiä. Ristiriita hallituksen tavoitteiden ja toimien välillä on ilmeinen.

12.4.2024

Lakkovaroitus yksityiselle opetusalalle – koskee myös SOOLin jäseniä

Mikäli yksityisen opetusalan työehtoneuvotteluissa ei päästä sopuun, seurauksena on kahden vuorokauden mittainen lakko 23.–24. huhtikuuta. Työnantaja pidättää palkan lakon ajalta, mutta OAJ:ltä voi hakea lakkoavustusta.

Jaa sivu somessa

Tweet