Lilli Matveinen

Ehdolla SOOLin hallitukseen kaudelle 2023 - 2024.

Opiskelee: luokanopettajaksi (sivuaineena suomen kieli ja kirjallisuus)
Opiskelupaikka: Tampereen yliopisto
Opinnot alkoivat: 2022
Jäsenyhdistys: Oka ry


LINJAUKSET

1. Valtakunnallisesti vaikuttava SOOL

SOOL on osoittanut paikkansa koulutuspoliittisella kentällä hienosti. Sen tavoitteet ovat olleet loistavia ja se kehittyy maailman muuttuessa. SOOLin tulisi näkyä kuitenkin valtakunnallisesti vielä enemmän esimerkiksi mediassa, sillä sen tehtävä koulutuspoliittisena edunvalvojana on tärkeä ja yhteiskunnallisesti vaikuttava. SOOLin strategian tavoite on olla inspiroiva SOOL, joka näkyy ja kuuluu yhteiskunnassa ja puhuu opetuksen koulutuksen alojen tärkeyden puolesta.SOOLilla onkin kaikki edellytykset linjata näkyvästi, kuten se on tehnyt muun muassa Rauman opettajankoulutuksen lakkauttamisuhan aikana. SOOL voisi kuitenkin toimia näkyvyytensä saavuttamiseksi kunnianhimoisemmin, jotta koulutuksen ja kaikkien SOOLin edustamien alojen tärkeys nähtäisiin kaikissa vaikuttamisen paikoissa yhteiskunnan toimivuuden kannalta elintärkeänä.

2. Opiskelijoille läheinen SOOL

Fuksina olen tutustunut SOOLiin vasta viime syksynä, kun orientaatioviikoilla saimme vieraaksemme aluetoimijan. Olen kokenut aluetoimijan tärkeäksi ja läheiseksi, puhumattakaan siitä, että SOOLin puheenjohtajaa näkee kampuksella harva se päivä. Jokainen opeopiskelija ei kuitenkaan saa tilaisuutta kohdata soolilaisia kampuksella näin usein eikä SOOLiin muodostu läheistä suhdetta. Olisikin tärkeää, että SOOL koettaisiin jäsenistössä entistäkin läheisempänä toimijana ja yhä useampi saisi kokea SOOLin yhteisöllisyyden, kuten olen itse päässyt kokemaan. Etenkin alueilla ja ainejärjestöissä, joissa SOOL ei ole vielä järin tuttu, tulisi turvata mahdollisuus saada tietoa SOOLin edunvalvonnasta ja eduista läpi opiskeluajan. Tätä helpottaa lähestyttävä viestintä sekä aluetoimijoiden timanttinen toiminta, jonka näkyvyyden eteen voisi tehdä enemmän.

3. Opettajankoulutuksesta työelämään (-SOOL)

SOOLin tehtävä on turvata paras mahdollinen opettajankoulutus ja kehittää sitä. Mielestäni tämän tavoitteen toteuttaminen vaatii panostuksia muun muassa moninaisten oppilaiden kohtaamiseen ja erityisopetuksen tärkeyden painottamiseen alasta riippumatta. Inkluusiota ei myöskään saa pitää säästötoimenpiteenä. Paukkuja tarvitaan myös opiskelujen ja työelämän nivelvaiheeseen, johon kaivattaisiin kipeästi mentorointia ja kattavaa perehdytystä. Tämän lisäksi panostuksia olisi tehtävä jatkuvaan oppimiseen sekä työelämän aikaisiin koulutuksiin, sillä aloillamme on erityinen tehtävä pysyä yhteiskunnan muutoksessa mukana. Meidän tulisi myös olla lähellä toinen toisiamme niin opiskeluaikana kuin matkalla työelämään. Moniammatillisen yhteistyön rakentuminen edellyttääkin juuri SOOLin kaltaista toimijaa, joka yhdistää koulutusalojen osaajia jo opiskeluvaiheessa. Tällaisen toivomuslistan toteuttaminen vaatiikin sen, että koulutuksen rahoitus pystytään takaamaan. Esimerkiksi opiskelupaikkoja lisätessä olisikin ehdottoman tärkeää turvata laadukas opetus kaikenlaisia oppijoita varten rahoituksen nostamisella.


MIKSI MINÄ?

Olen 22-vuotias ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelija sekä suomen kielen ja kirjallisuuden sivuaineopinnot aloittanut opiskelija Tampereelta. Intohimoihini kuuluvat koulutuspolitiikka, käsityöt ja kulttuuri. Ainejärjestössäni OKA ry:ssä toimin osan fuksisyksystäni sosiaalipoliittisena edunvalvontavastaavana ja tällä hetkellä koulutuspoliittisena edunvalvontavastaavana.

Minulle oli jo ensimmäisistä viikoistani lähtien selvää, että halusin toimia ainejärjestötoiminnassa. Onnekseni minulle avautui paikka intohimopestistäni - edunvalvonnasta - ja pääsin heti syvälle ainejärjestötoimintaan. Minulla on pitkä historia järjestöaktiivina erilaisissa nuorten edunvalvontajärjestöissä ja olenkin toiminut niin yhdistysten johdossa kuin edunvalvontasektoreilla.

SOOL on kuitenkin ensimmäinen valtakunnallinen edunvalvontajärjestö, johon olen tuntenut suurta paloa, sillä koen opettajuuden hyvin merkitykselliseksi. Minusta SOOL on vaikuttava ja läheinen koulutuspoliittinen toimija, jolla on edellytykset luoda maailman parasta opettajankoulutusta moninaiselle opettajajoukolle Suomessa.

Koulutuspolitiikka on ja on ollut jo Lukiolaisten liittoajoiltani asti intohimoni, minkä vuoksi koen SOOLin hallituksen minulle loistavana vaikuttamisen paikkana. Haluaisin olla SOOLissa mielipiteitä ilmaiseva tekijä, joka pitää koulutuksen aina etusijalla. Minulle olisi tärkeää kuulla jäsenistöä heidän huolissaan ja toiveissaan ja katsoa tulevaisuuteen toiveikkaasti.

Halusin korkeakouluun hakeutuessani ensisijaisesti yhteiskunnallisesti vaikuttavan ammatin. Siksi hakeuduin opettajaksi. Mikäli saan liittokokouksen luottamuksen, haluan pitää vaikuttavassa luottamustoimessani SOOLissa ääntä kaikenlaisten alojen puolesta - olemmehan moninainen joukko erilaisia opettajia. Haluan toimia avoimesti ja kuunnellen sekä jatkuvasti oppien hallitustoiminnasta ja vaikuttamistyöstä. Minusta saisi keskustelevan ja lämpimän vaikuttajan, joka innostuu ja onnistuu.


Instagram: @lillieeva



« Ehdokkaat 2023

Jaa sivu somessa

Tweet