Jani Siirilä

Ehdolla SOOLin hallitukseen kaudelle 2023 - 2024.

Opiskelee: luokanopettajaksi
Opiskelupaikka: Lapin yliopisto, Rovaniemi
Opinnot alkoivat: 2021
Jäsenyhdistys: Lapikas ry


LINJAUKSET

Opettajuus on jatkuvaa reflektointia ja itsensä kehittämistä alati muuttuvassa maailmassa. Yhdessä aluetoimijoiden kanssa SOOL jakaa tärkeää tietoa, jolloin jäsenillä on luentojen ja infojen avulla mahdollisuus kehittää omaa opettajuuttaan. Tulevaisuudessa työtä täytyy jatkaa, kehittää ja kohdentaa vielä aikaisempaa paremmin, jotta yhä suurempi osa jäsenistämme pääsee hyötymään tästä toiminnasta.

Eduskuntavaalien jäädessä historiaan on tärkeää, että SOOLissa tarkkaillaan, kuinka tehdyt vaalilupaukset toteutuvat koulutuksen saralla ja kuinka lupausten konkretisoiminen hoidetaan. Aloituspaikkojen osoittaminen sinne, missä osaajia tarvitaan, on ajatuksena hieno, mutta aloituspaikkojen lisääminen ei saa vaikuttaa kielteisesti koulutuksen tasoon tai valintaperusteiden löyhentämiseen. muun muassa erityisopettajien kysynnän kasvaessa täytyy SOOLin olla aktiivinen toimija, jolloin sen tulee tukea uusissa kaupungeissa aloittavia erityisopettajalinjoja ja varmistaa näin koulutuksellista yhdenvertaisuutta.

Valtakunnallisesti SOOLin täytyy näyttäytyä helposti lähestyttävä ja tavoitettavana niin nykyisille kuin uusille ainejärjestöille. Yhteiskunnallisessa keskustelussa SOOLin täytyy sekä kuunnella aktiivisesti, mutta myös ottaa kantaa koulutuspoliittisiin kysymyksiin.

Vuosille 2023-2024 tavoitteena on olla inspiroiva. Jotta SOOL voisi olla vielä inspiroivampi kaikkialla Suomessa, olisi eduksi, että hallituksen jäsenet jakautuvat valtakunnallisesti ympäri Suomea. Paikallisen kehittämisen kannalta myös Pohjois-Suomen ääni on otettava huomioon.

Lapissa SOOL näyttäytyy usealle hieman etäisenä tai pelkästään talvipäivien muodossa. Tärkeää olisi saada tietoutta SOOLista jalkautettua myös pohjoiseen. SOOLin vision ja jäsenistön edun mukaisesti olisi tärkeää, että meidän kaikkien SOOL näkyisi sekä kuuluisi myös Rovaniemellä entistä laajemmin.


MIKSI MINÄ?

Olen 22-vuotias luokanopettajaopiskelija Rovaniemeltä. Alun perin olen kotoisin Suomen kauneimmilta hiekkarannoilta Kalajoelta. Tällä hetkellä opiskelen toista vuotta luokanopettajaksi ja vapaa-ajalla aikani kuluu usein padelia pelaillen tai maastossa pyöräillen.

Järjestötoiminnassa olen melko uusi tulokas ja toimin toista kautta Lapikkaan hallituksessa. Hallituksessa olen toiminut ympäristövastaavana, kirjoittanut ainejärjestömme lehteä ja päässyt toimimaan osana edunvalvontaa. Hallitustoimien lisäksi olen ollut aktiivisesti mukana yliopiston tehtäväntäyttötoimikunnissa sekä myös tulevaisuudessa edistämässä luokanopettajakoulutuksen yhteistyötä sidosryhmien kanssa.

Ennen yliopistoa minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta edunvalvonnasta, mutta olen päässyt toimimaan ahkerasti jo tänä keväänä edunvalvonnan parissa. Kyseisissä tehtävissä olen päässyt auttamaan muita ihmisiä ja toteuttamaan oikeudenmukaisuutta, mikä onkin ollut antoisinta järjestöurallani.

Koen vahvuuksiksi innokkuuteni uutta kohtaan sekä haluni kehittää itseäni. Sekä Itsensä että liiton toiminnan kehittämiseen liittyy oleellisesti myös kyky uudistua. Uudistuksien ei tarvitsi aina olla suuria, vaan usein pienet asiat ratkaisevat. Onkin tärkeää, että muistamme tarkastella tasaisin väliajoin itseämme kuin liittoa, vaikka toimintaa olisi jo hyvällä tasolla. Juuri näissä asioissa koen tuovani oivaa lisää niin liitto- kuin järjestökentälle.

SOOLiin olen saanut ensikosketuksen viime vuonna järjestökurssilla. Kiinnostuin heti liiton toiminnasta ja jäin pohtimaan, kuinka olisi mahdollista joskus päästä toimintaan mukaan. Nyt nykyisellä hallituskaudellani Lapikkaassa toimin SOOL-vastaavana, missä olen päässyt toimimaan linkkinä ainejärjestömme sekä SOOLin välillä. Kokemukset, mitä olen tänä aikana saanut ovat olleet hienoja sekä ikimuistoisia. Henkilökohtaisena tavoitteenani onkin saada myös mahdollisimman moni muu tuntemaan näitä hienoja tunteita, mitä olen kokenut SOOLilaisena!


« Ehdokkaat 2023

Jaa sivu somessa

Tweet