12.4.2019

Vuoden opeopiskelija Wilson Nuckols on kaikkien opiskelijoiden sankari

Vuoden opeopiskelijaksi 2019 valittu Nuckols opiskelee luokanopettajaksi Helsingin yliopistossa ja häntä oli esittänyt ainejärjestö Peduca ry. Tänä vuonna valinnassa painotettiin ansioituneisuutta opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisessä.


Wilson Nuckolsin (kolmas vasemmalta) valinta Vuoden opeopiskelijaksi 2019 julkistettiin SOOLin liittokokouksessa Helsingissä. Ainejärjestö Peducalle luovutetun kiertopalkinnon vastaanottivat Lore Luts, Riku Kallio ja Nea Hakala.

Ainejärjestön mukaan Wilson Nuckols, 26, on ottanut edunvalvonnan toiseksi minäkseen. Hänen toimiessaan kasvatustieteen opiskelijoiden Peduca ry:n puheenjohtajana lähentyivät välit yliopiston henkilökuntaan huomattavasti, mikä on näkynyt opiskelijoiden arjessa muun muassa parempina kursseina, valinnaisten opintojen infoiltoina ja puuttumisena ongelmatilanteisiin välittömästi.

Nuckols on ollut mukana kehittämässä luokanopettajien opintoja sekä monialaista harjoittelua Helsingin yliopistossa niin, että ne vastaisivat opiskelijoiden toiveita. Hänen panoksellaan erityisesti luokanopettajien edunvalvontaan on ollut suuri merkitys.

Ainejärjestö vertaa esityksessään tätä ”tuhansien meemien ja järjestövuosien opeopiskelijaa” ihmisiin, jota tuhoavat kaiken mihin koskevat. ”Wilson on täysin päinvastainen ihminen; kaikki, mihin hän koskee, elävöittyy, olipa kyse ainejärjestöstä, edunvalvonnasta, henkilökunnan ja opiskelijoiden väleistä, tiedekuntajärjestöstä, illanistujaisista ja kaiken maailman kissanristiäisistä.”

Erään yksittäisen opiskelijan sanoin: ”Wilson ottaa jutut hoitaakseen for real. Se ei vaan soita suuta et juu pitäis, vaan se menee ja tekee. Jos ite heität sille jonku idean niii se satavarmasti ahdistelee sua asian tiimoilta ja jeesaa sen toteutumisessa. Jos se ei tiedä jotai mitä kysyt nii se selvittää.”

SOOL on valinnut Vuoden opettajaksi opiskelevan jo vuodesta 2001. Valinta julkistetaan vuosittain SOOLin liittokokouksessa, jossa valintaa esittäneelle jäsenyhdistykselle luovutetaan komea kiertopalkinto.

Jaa sivu somessa

Tweet