Vuoden opeopiskelija päätyi varhaiskasvatuksen opintoihin mutkien kautta
SOOL on valinnut Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevan Satu Palomäen Vuoden opeopiskelijaksi 2023.
Satu Palomäen mukaan yliopisto-opiskelu – varsinkin Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelutyyli – sopii hänelle kuin nenä päähän.
Opiskelukavereiden mukaan Satu Palomäki säteilee auttamisen energiaa. ”Hän aidosti välittää lasten ja ylipäätään muiden ihmisten hyvinvoinnista, ja omalla toiminnallaan pyrkii aina edistämään sitä. Hänen kanssaan keskustellessa tuntuu, että suurimmatkin haaveskenaariot koulu- ja päiväkotimaailmassa olisi mahdollista toteuttaa hänen kaltaistensa ihmisten avulla”, perustelee Sadun ystävä esitystään SOOLin hallitukselle.
Valitsemalla Vuoden opeopiskelijan SOOL haluaa olla mukana luomassa opettajan opinnoista ja ammatista kiinnostavaa ja positiivista kuvaa. Valinta tehtiin jäsenistöltä tulleiden esitysten perusteella.
» Lue Satu Palomäen haastattelu