6.5.2020

Vuoden opeopiskelija: Meidän opoporukassa on ainutlaatuinen ilmapiiri

Vuoden opeopiskelijaksi valittu Viivi Vainikainen on valmistumassa opinto-ohjaajaksi Itä-Suomen yliopistosta.


Viivi Vainikainen on aiemmin valmistunut sosionomiksi. Ohjauksen opinnotkin ovat nyt loppusuoralla.
(Kuva: Paola El-Khoury)

Valitsemalla Vuoden opeopiskelijan SOOL haluaa olla mukana luomassa opettajan opinnoista ja ammatista kiinnostavaa ja positiivista kuvaa. Valinta tehdään liiton jäsenyhdistyksiltä saatujen esitysten perusteella.

Opiskelutovereiden mielestä Viivi Vainikainen on sisukas ja tekee sijaisuuksia ahkerasti hyvällä asenteella. Viivi ansaitsee heidän mukaansa Vuoden opeopiskelijan tittelin kuitenkin ennen kaikkea siksi, että hän luo myös opiskelupiireissään positiivista ilmapiiriä ympärilleen ja on aina piristämässä tai tukemassa muita.

Yhden kommentin mukaan ”hänestä huokuu jo opiskeluaikana ihan mieletön ammattitaito ja lämpö, minkä vuoksi hänestä tulee varmasti aivan mahtava opo”. Kommentteja jäsenistöltä keräsi ohjauksen opiskelijoiden ainejärjestö Opossumi ry.

Vainikainen itse haluaa sanoa samat sanat Joensuun kampuksen opo-opiskelijoille moninkertaisena takaisin.

– En usko, että voisin olla tsemppaava tai kannustava kaveri, jos en saisi sitä samaa tukea omasta yhteisöstäni.

Opeopiskelija-lehdelle antamassaan haastattelussa Vainikainen korostaa myös eri alojen opeopiskelijoiden välisen yhteistyön merkitystä kunkin alan erityispiirteet huomioiden.

– Alojen erityispiirteitä pitäisi tuoda enemmän esiin eikä pyrkiä tasoittamaan kaikkia kasvatustieteiden opiskelijoita yhdeksi massaksi. Onnistunut yhteistyö eri alojen välillä auttaisi meitä hahmottamaan toistemme erityisosaamista paremmin myös myöhemmin työelämässä. Kouluissa ja kasvatusalalla eri alat työskentelevät rinnakkain toisiaan tukien, ei elintilasta kilpaillen.

Hyvässä opinto-ohjaajassa yhdistyy Vainikaisen mielestä vahva ammatillinen osaaminen aitoon haluun kohdata jokainen ohjattava sellaisena kuin he ovat, siinä tilanteessa kuin he sillä hetkellä elävät.

– Opon tulee mielestäni olla rinnallakulkija, joka on ohjattavan kanssa samassa tiimissä. Opo ei ole auktoriteetti, joka sanelee ohjattavan seuraavat liikkeet, vaan antaa tälle välineet vahvistaa kykyä tehdä ne päätökset itse.


Lisää aiheesta

22.12.2020

Kutsu puheenjohtajakoulutukseen 30.1.

Lämpimästi tervetuloa SOOLin jäsenyhdistysten puheenjohtajakoulutukseen lauantaina 30.1. klo 9.30 alkaen. Tällä kertaa joudumme toteuttamaan puheenjohtajakoulutuksen turvallisuus edellä Zoomin välityksellä, mutta luvassa on etäyhteyksistä huolimatta hyödyllistä koulutusta sekä keskusteluja ja vertaistukea!

19.11.2020

Muusikkopedagogi, pedagogimuusikko vai molempia?

Musiikkipedagogiopiskelijoiden kaksi identiteettiä ja niiden synteesi. Valtaosa ensimmäisen vuoden musiikkipedagogiikan opiskelijoista mieltää itsensä ensisijaisesti muusikoksi, ei pedagogiksi. Kun korkeakouluopinnot päättyvät, on tilanne muuttunut.

19.11.2020

Äidinkieli ja kirjallisuus – unohdettu taideaine?

Jostain syystä äidinkieli ja kirjallisuus rajataan usein pois taito- ja taideaineiden luettelosta.

23.9.2020

Uudet Fb-ryhmät jäsenyhdistysten toimijoille

Korona-aikana SOOL jatkaa jäsenyhdistysten aktiiveille suunnattua järjestökoulutusta nyt uusien Facebook-ryhmien kautta. Ryhmissä tarjolla on kokemusten vaihtoa, vertaistukea ja koulutusta omaan järjestötoiminnan vastuualueeseen liittyen. Liityttehän mukaan ryhmiin, niin toiminta kullakin sektorilla saadaan käytiin ja mahdollisimman kattavasti kaikkia hyödyttäväksi!

11.9.2020

SOOLin paikalliset toimijat lukuvuonna 2020 - 2021

SOOLin aluetoimijat toteuttavat jäsenpalvelua nyt korona-aikana tilanteen mukaan joko etänä tai livenä kampuksilla. SOOLin hallituksen jäsenet ovat jäsenyhdistysten tukena koulutuspoliittisissa ja edunvalvonnallisissa kysymyksissä.

Jaa sivu somessa

Tweet