Vuoden harjoittelunohjaaja tarjoaa ohjattavilleen kuulluksi tulemisen kokemuksen
SOOL on valinnut Joensuussa Pyhäselän koulussa ja lukiossa opinto-ohjaajana toimivan Sanna Tuomiston Vuoden harjoittelunohjaajaksi 2023. Opetusharjoittelijoiden mukaan hän on roolimalli ja taitava palautteenantaja.
Sanna Tuomiston mukaan myös epäonnistumiset ovat hyvää oppia, ja ne kuuluvat luontevana osana osaksi opetusharjoittelua. Kuva Sirkku Tuomisto.
Ohjattu opetusharjoittelu on tärkeä osa opettajankoulutusta, ja henkilökohtainen ohjaus on oleellinen osa koko opetusharjoittelua. Valitsemalla Vuoden harjoittelunohjaajan SOOL haluaa kiinnittää huomiota asiantuntevan harjoittelunohjauksen merkitykseen opiskelijoiden opettajuuteen kasvussa ja opettajaidentiteetin löytymisessä.
”Kannatteleva ohjauksen orientaatio kulkee vahvasti mukana Sannan työssä, ja siitä saavat osansa niin ohjattavat, harjoittelijat kuin työyhteisökin”, kirjoittavat opiskelijat esityksessään SOOLin hallitukselle. Opiskelijat toivovat Sanna Tuomiston esimerkin voimalla itsekin pystyvänsä tarjoamaan ohjattavilleen kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja siitä, että nämä ovat tärkeitä, merkityksellisiä, taitavia ja kiinnostavia ihmisiä.
Vuoden harjoittelunohjaajan valinnassa sovelletaan SOOLin Suositukset ohjatulle opetusharjoittelulle -julkaisussa määriteltyjä hyvän harjoittelunohjauksen kriteereitä.
» Lue Sanna Tuomiston haastattelu