3.5.2023

SOOL hakee aluetoimijaa Raumalle

Haemme aluetoimijaa ensi lukuvuodeksi Raumalle vastaamaan SOOLin näkyvyydestä kampuksella. Jos etsit joustavaa ja osa-aikaista työtä opeopintojen oheen, lähetä hakemuksesi 14.5. mennessä.

Aluetoimijan tehtävänä on SOOLin paikallinen jäsenhankinta sekä jäsentyytyväisyyden kehittäminen. Aluetoimijat pyrkivät lisäämään SOOLin näkyvyyttä kampuksilla tapaamalla opeopiskelijoita, olemalla jäsenistön tavoitettavissa sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia muun muassa opiskeluun, työelämään sekä SOOLin jäsenyyteen liittyen.

Aluetoimijat tekevät yhteistyötä paikallisten opettajaksi opiskelevien ainejärjestöjen, opiskelijayhdistysten sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Lisäksi aluetoimija vastaa SOOLin paikallisesta viestinnästä ja paikkakuntakohtaisten sosiaalisen median tilien päivittämisestä.

Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto eli SOOL on valtakunnallisesti ja paikallisesti kaikki opettajaksi opiskelevat yhdistävä kattojärjestö. Olemme aktiivinen opetus- ja kasvatusalan opiskelijoiden edunvalvoja ja opettajaidentiteetin vahvistaja. Työyhteisömme koostuu kymmenestä hallituksen jäsenestä, kolmesta toimistotyöntekijästä ja kolmestatoista aluetoimijasta kahdeksassa eri kaupungissa.

Aluetoimijan toimenkuva soveltuu erinomaisesti opettajaopintojen oheen ja tehtävästä maksetaan 18 €/h tehtyjen tuntien perusteella. Haettavien aluetoimijoiden tehtävät alkavat elokuussa 2023 ja toimeksiantosopimuksen kesto on yksi vuosi. Sopimusta on mahdollista jatkaa molempien sopimusosapuolien yhteisellä suostumuksella.

Sinulta odotamme:

  • opiskelet opettajaksi tai kasvatus- ja koulutusalalla
  • tuntemusta kampuksesi opiskelijakentästä
  • intoa toteuttaa monipuolisia tilaisuuksia ja tapahtumia paikkakuntasi opeopiskelijoille
  • itsenäistä työotetta sekä hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
  • sujuvaa somen käyttöä

Meiltä saat:

  • opintojen oheen sopivan ja joustavan toimenkuvan
  • korvauksen toteutuneiden tuntien mukaisesti (18e/h)
  • kattavan perehdytyksen tehtäviin ja tukea toimintaan opiskelijatoiminnan koordinaattorilta sekä muilta aluetoimijoilta
  • mahdollisuuden kehittää SOOLin paikallista toimintaa
  • kokemusta esiintymisestä ja projektihallinnasta
  • pääset mukaan valtakunnalliseen opeopiskelijoiden yhteisöön

SOOL ALUETOIMIJA, RAUMA

  • Rauman aluetoimija vastaa paikallisen toiminnan suunnittelusta, viestinnästä ja toteutuksesta keskimäärin 8 tuntia kuukaudessa lukuvuoden (9 kk) aikana.
  • Haettavan aluetoimijan kohderyhmänä ovat Turun yliopiston Rauman kampuksen opettajaksi opiskelevat.

Hakemus

Hae aluetoimijaksi lähettämällä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi sunnuntaihin 14.5.2023 mennessä. Vapaamuotoisen hakemuksen voit lähettää joko kirjallisena tai videolinkkinä (max 2 min.).


Haku on päättynyt.

 


Haastattelut järjestetään etäyhteydellä viikolla 20. Haastatteluista ollaan hakijoihin yhteydessä viimeistään maanantaina 15.5.2023. Perehdytys järjestetään touko-kesäkuun aikana ja aluetoimijan tehtävä alkaa elokuussa 2023.

Tiedustelut hakuajan puitteissa arkisin klo 9–16:


Lisää aiheesta

Jaa sivu somessa

Tweet