SOOL hakee aluetoimijaa Ouluun
Haemme alkavalle lukuvuodelle toista aluetoimijaa Ouluun. Aluetoimijat vastaavat SOOLin paikallisesta jäsenhankinnasta ja näkyvyyden vahvistamisesta kampuksilla. Jos etsit joustavaa ja osa-aikaista työtä opeopintojen oheen, lähetä hakemuksesi 27.8. mennessä.
Aluetoimijan tehtävänä on SOOLin paikallinen jäsenhankinta sekä jäsentyytyväisyyden kehittäminen. Aluetoimijat pyrkivät lisäämään SOOLin näkyvyyttä kampuksilla tapaamalla opeopiskelijoita, olemalla jäsenistön tavoitettavissa sekä järjestämällä erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia muun muassa opiskeluun, työelämään sekä SOOLin jäsenyyteen liittyen.
Aluetoimijat tekevät yhteistyötä paikallisten opettajaksi opiskelevien ainejärjestöjen, opiskelijayhdistysten sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Lisäksi aluetoimija vastaa SOOLin paikallisesta viestinnästä ja paikkakuntakohtaisten sosiaalisen median tilien päivittämisestä.
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto eli SOOL on valtakunnallisesti ja paikallisesti kaikki opettajaksi opiskelevat yhdistävä kattojärjestö. Olemme aktiivinen opetus- ja kasvatusalan opiskelijoiden edunvalvoja ja opettajaidentiteetin vahvistaja. Työyhteisömme koostuu kymmenestä hallituksen jäsenestä, kolmesta toimistotyöntekijästä ja kolmestatoista aluetoimijasta kahdeksassa eri kaupungissa.
Aluetoimijan toimenkuva soveltuu erinomaisesti opettajaopintojen oheen ja tehtävästä maksetaan 18 €/h tehtyjen tuntien perusteella. Haettavan aluetoimijan tehtävät alkavat syyskuussa 2023 ja toimeksiantosopimuksen kesto on yksi vuosi. Sopimusta on mahdollista jatkaa molempien sopimusosapuolien yhteisellä suostumuksella.
Sinulta odotamme:
- opiskelet opettajaksi tai kasvatus- ja koulutusalalla
- tuntemusta kampuksesi opiskelijakentästä
- intoa toteuttaa monipuolisia tilaisuuksia ja tapahtumia paikkakuntasi opeopiskelijoille
- itsenäistä työotetta sekä hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
- sujuvaa somen käyttöä
Meiltä saat:
- opintojen oheen sopivan ja joustavan toimenkuvan
- korvauksen toteutuneiden tuntien mukaisesti (18e/h)
- kattavan perehdytyksen tehtäviin ja tukea toimintaan opiskelijatoiminnan koordinaattorilta sekä muilta aluetoimijoilta
- mahdollisuuden kehittää SOOLin paikallista toimintaa
- kokemusta esiintymisestä ja projektihallinnasta
- pääset mukaan valtakunnalliseen opeopiskelijoiden yhteisöön
SOOL ALUETOIMIJA, OULU
- Oulun aluetoimijat vastaavat paikallisen toiminnan suunnittelusta, viestinnästä ja toteutuksesta yhdessä Oulun toisen aluetoimijan kanssa keskimäärin 10 tuntia kuukaudessa lukuvuoden (9 kk) aikana.
- Aluetoimijan kohderyhmänä Oulun yliopiston aineenopettajaksi ja terveystieteiden opettajaksi opiskelevat sekä Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaksi opiskelevat
Hakemus
Hae aluetoimijaksi lähettämällä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi viimeistään sunnuntaina 27.8.2023. Vapaamuotoisen hakemuksen voi lähettää joko kirjallisena tai videolinkillä (max. 2 min).
Haku on päättynyt.
Haastattelut järjestetään etäyhteydellä tiistaina 29.8.2023. Haastatteluista ollaan hakijoihin yhteydessä viimeistään maanantaina 28.8.2023. Perehdytys tehtävään järjestetään etänä viikolla 36 ja aluetoimijan työ alkaa sovitusti syyskuussa 2023.
Tiedustelut hakuajan puitteissa arkisin klo 9–16: