18.6.2018

Kaksi Lauraa SOOLin opiskelijatoiminnan koordinaattoreiksi

SOOL on valinnut uusiksi opiskelijatoiminnan koordinaattoreiksi Laura Koskisen ja Laura Lahinin. Koordinaattorit vastaavat elokuusta alkaen SOOLin jäsenpalveluiden kehittämisestä ja opeopiskelijoiden aluetoiminnan koordinoimisesta.

Laura Lahin ja Laura Koskinen aloittavat SOOLin koordinaattoreina elokuussa.

Opiskelijatoiminnan koordinaattorit sijaistavat opintovapaalle jäävää järjestösihteeri Martina Wetterstrandia ja osallistuvat myös SOOLin järjestämien koulutusten ja tapahtumien suunnitteluun ja organisointiin. Työsuhteet ovat määrä- ja osa-aikaisia ja ne alkavat elokuussa.

Laura Koskisen vastuualueena ovat SOOLin aluetoiminnan koordinointi, jäsenyhdistysten koulutustoiminnan suunnittelu ja uusien opeopiskelijoiden SOOL-infot. Hän opiskelee luokanopettajaksi Itä-Suomen yliopistossa ja on aiemmin vaikuttanut SOOLin aluetoimijana Joensuussa.

Laura K. kertoo hyppäävänsä tehtäviin odottavaisilla ja innostuneilla fiiliksillä:

– Mukavaa palata SOOLiin tekemään töitä opeopiskelijoille!

Laura Lahin vastaa jäsenpalveluiden kehittämisestä, opeopiskelijoiden seminaarien suunnittelusta ja vuonna 2019 vietettävän SOOLin 60-vuotisjuhlavuoden valmistelusta. Hän opiskelee lastentarhanopettajaksi Helsingin yliopistossa.

– Odotan todella innolla syksyä ja töiden aloittamista SOOLilla, kommentoi Laura L. Uudet haasteet myös jännittää, mutta just sopivasti. Hauskaa kesää kaikille!

Opiskelijatoiminnan koordinaattorien valinnasta päätettiin viikonloppuna SOOLin uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa Kouvolassa. Puheenjohtaja Aleksi Vehmassalon mukaan nyt alkaneella kaudella SOOL tulee uuden strategian mukaisesti panostamaan erityisesti näkyvyyteen niin jäsenpalveluiden kuin edunvalvonnan osalta.

– Toivotamme molemmat Laurat erittäin tervetulleiksi rakentamaan SOOLin tulevaisuutta!

Jaa sivu somessa

Tweet