31.1.2018

SOOL sun opekampuksella 2018

SOOLin aluetoiminta on suunnattu kaikille opetus- ja kasvatusalan opiskelijoille Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Oulussa, Raumalla, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Tampereella ja Turussa. Kevätkauden painopisteenä on jäseneduista tiedottamisen lisäksi erityisesti työelämään ja valmistumiseen liittyvät teemat.

MARTINA WETTERSTRAND
Soolibooli 1/18

Aluetoiminta on enimmäkseen avointa kaikille opiskelijoille esimerkiksi ständien ja infojen osalta, mutta ajoittain ja paikkakunnittain osa asiantuntijaluennoista tai työelämätilaisuuksista rajataan vain jäsenille. SOOLin aluetoiminnan tavoitteena on olla monipuolista ja helposti saavutettavaa sekä entistä kattavammin tukena ja osana arkea ihan jokaiselle opeopiskelijalle – opiskelupaikasta ja opintolinjasta riippumatta.

Mistä aiheesta tai minkälaista toimintaa just sun opettajankoulutuspaikkakunnalla pitäisi järjestää? Ota yhteyttä oman paikkakuntasi toimijaan tai SOOLin järjestösihteeriin – SOOLin aluetoiminta on just sua varten, opeopiskelija!

PS. Tsekkaa paikallisten tapahtumien tiedot tapahtumakalenterista.


Millaista palautetta olet kuullut opeopiskelijoilta syksyn SOOL-tilaisuuksista? Miltä kevään toiminta näyttää?

SANNI-KAISA KINNUNEN, SOOL ALUETOIMIJA JOENSUU

"Joensuun opeopiskelijat osallistuivat syksyn aikana ihanan aktiivisesti erilaisiin tilaisuuksiin, kuten Maailman opettajien pivän MOP-tempaukseen ja SOOLin asiantuntijaluennolle. Minun korviini kaikunut palaute on ollut pääasiassa positiivista.

On hienoa huomata, että opettajuuteen ja työelämään liittyvät asiat kiinnostavat opiskelijoita aidosti. Keväällekin on paljon tapahtumaa suunnitteilla eri vaiheissa opintoja oleville opiskelijoille.

Muistattehan antaa rohkeasti palautetta ja kertoa millaisia tilaisuuksia kaipaatte, sillä lähtökohtana on teidän tarpeenne. Tsemppiä kevään odotukseen ja opintoihin!"


Mitä olet itse oppinut opettajuudesta aluetoimijana ollessasi? Mitä kaikkea SOOL voi antaa opeopintojen oheen?

MIIKKA TARPEENNIEMI, SOOL ALUETOIMIJA HELSINKI

"Aluetoimijana on mun mielestä ollut hienointa nähdä, kuinka moninaista opettajuus oikeasti voikaan olla. Meihin kuuluu paljon erilaista porukkaa, mutta silti meitä yhdistää aidosti yhteinen opettajuus ja opettajan identiteetti, eli halu vaikuttaa kasvattajana sekä halu tukea lasten ja nuorten kehitystä.

Tästä yhteydestä on ollut nastaa nauttia erilaisten SOOL-tilaisuuksien muodossa. Esimerkiksi syksyllä Helsingissä järjestettyyn Mitä on olla opettaja? -työelämätapahtumaan osallistui opeopiskelijoita aina varhaiskasvattajista musiikkipedagogeihin!"


Miten kuka tahansa opeopiskelija saa soolilaisuuden parhaat palat osaksi arkista aherrustaan?

VILI PELTOMÄKI, SOOL ALUETOIMIJA ROVANIEMI

"Oman ainejärjestösi SOOL-vastaavaan ja paikkakunnan aluetoimijaan kannattaa olla rohkeasti yhteydessä. Voit tulla jutustelemaan esittäen kiperiäkin kysymyksiä tai lähestyä vaikkapa sähköpostilla. Me osaamme kertoa sinulle esimerkiksi jäseneduista ja niiden hyödyntämisestä.

Mielestäni SOOLilaisuuden yksi parhaista paloista on ehdottomasti mahdollisuus verkostoitumiseen. Muun muassa seminaareissa, koulutuksissa ja Talvipäivillä pääset tutustumaan toisiin opeopiskelijoihin ympäri Suomen. Ajankohtaista tietoa tapahtumista saat myös seuraamalla SOOLin somekanavia.

Aluetoimijat järjestävät paikkakunnilla monenmoista häppeninkiä, joten kannattaa olla kuulolla!"


Mitä aiheita aiot opeopiskelijan näkökulmasta tuoda esille tämän vuoden tapahtumissa? Miksi jokaisen tulevan opettajan kannattaisi hyödyntää jo opiskeluaikana SOOLin ja OAJn tarjoamia palveluita ja etuja?

SAARA VUORINEN, SOOL ALUETOIMIJA TURKU

"Opiskelijoiden opettaja-identiteetin vahvistaminen on minulle hyvin tärkeää. Etenkin haluan aineenopettajien löytävän opettajuutensa nykyistä aiemmin jo opintojen aikana. SOOLin yhteisöllä ja toiminnalla on loistavat mahdollisuudet vahvistaa kaikkien opeopiskelijoiden kokemusta omasta opettajuudesta.

SOOLin tarjoamissa koulutuksissa voi kehittää itseään ja tutustua eri alojen opettajiin. Lisäksi liiton tarjoamat käytännön edut, kuten vakuutukset, ovat iso säästö opiskelijalle arjessa ja matkoilla."


Tykkää ja seuraa oman paikkakuntasi aluetoimijaa myös Facebookissa:

Helsinki
@SOOLHKI

Joensuu
@SOOLJNS

Jyväskylä
@SOOLJKL

Oulu
@SOOLOULU

Savonlinna
@SOOLSLN

Rauma
@SOOLRauma

Rovaniemi
@SOOLROI

Tampere
@SOOLTRE

Turku
@SOOLTurku

Jaa sivu somessa

Tweet