Tämä on VAIKKU
eli vaikuttamisopas Teille kaikille. VAIKKU syntyi tarpeesta saada selkokielinen
ja helppolukuinen sekä -käyttöinen opas kaikille yliopiston hallinnossa toimiville
opiskelijajäsenille - siis myös Sinulle.
Samantyyppisiä tekeleitä on netti pullollaan. Tosin hädän tullen tietoviidakossa rämpiminen
väsyttää ahkerimmankin matkaajan. Niinpä näille sivuille on pyritty kokoamaan oleellinen tieto
vaikuttamisesta ja sen eri tasoista.
Sivuista ei ole haluttu tehdä pelkkää linkkikokoelmaa - se ei palvelisi ketään - vaan näiltä
sivuilta löydät omat kokonaisuutensa ensinnäkin siitä, mitä on vaikuttaminen, miten vaikutetaan
eri hallinnon tasoilla lähtien ainejärjestöstä päätyen aina ylioppilaskuntaan. Mukana on
tekijöitten henkilökohtaisesti hyvinä pitämiä kikkoja ja ideoita. Siis sellaista konkretiaa, jota
harvoin hallinto-oppaista löytää.
Vaikuttamisessa on tärkeää myös perustaidot. Tiukassa tilanteessa voit käydä tsekkaamassa
tarvittavan käsitteen nopeasti sivuille linkitetystä sanakirjasta. Löytyypä sivuilta myös
kokoustekniikan perusteitakin.
Sivuilla on tulossa myös vieraskirja, josta me tekijät toivomme tulevan aktiivisen keskustelun ja
sivujen kehittämisen - vaikuttamisen - foorumin. Vieraskirjaan voi jättää myös omia ideoitaan,
kysymyksiään ja nettilöytöjään.
Hyppää kyytiin! Vaikutetaan yhdessä!
|