:: Alumnitoiminta
SOOLin hallitus päätti syksyllä 2006 järjestää alumnitapaamisen vanhoille SOOL-aktiiveille mutta
tilaisuus jouduttiin perumaan vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Tapaamiseen ilmoittautui määräaikaan mennessä
alle kymmenen osallistujaa.
SOOLin hallitus esitti silloin toiveen, että vanhat SOOL-aktiivit innostuisivat organisoimaan alumnitoimintaa.
Yhteyksiä voisi ylläpitää kenties oma yhdistys tai epävirallinen kokoonpano vanhoja aktiiveja. SOOLin toimistolla
kerätyn, osittain puutteellisen selvityksen mukaan SOOLin hallituksissa on vuodesta 1959 alkaen vaikuttanut yli
neljäsataa henkilöä. Olisiko nyt aika kokoontua suunnittelemaan alumnitoiminnan käynnistämistä?
Alumnityöryhmä
Keväällä 2008 SOOLin hallitus nimesi alumnityöryhmän eräänlaiseksi ajatushautomoksi visioimaan ja ideoimaan
SOOLin toimintaa pitkällä tähtäyksellä. Alumnityöryhmään kuuluvat Minna-Liisa Penttala (os. Tolonen),
Lauri Lampi, Ulla Hiipakka, Markus Söderlund, Päivi Hemilä, SOOLin pääsihteeri ja
tiedotussihteeri sekä istuva puheenjohtajisto.
Entisille SOOL-aktiiveille on varattu oma keskustelualue SOOLin keskustelufoorumissa:
SOOLin keskustelufoorumi
|