Kun taulu on täynnä - oppimista draaman keinoin

17.10.2008, Tampere

 

Draamatyöpaja

Teija Väisänen

 

SUVAITSEVAISUUS

 

 

1. Esittely ja pelisäännöt 5-10min

 

Ohjaajat esittelevät itsensä ja kertovat, mistä on kyse. Sovitaan yhdessä toimintaohjeista. Ainakin seuraavat asiat on hyvä tuoda esille.

 

Työpajassa on olemassa valmis runko, mutta sisällön luovat osallistujat itse. Ei siis ole olemassa oikeita eikä vääriä vastauksia, rajana on vain osallistujien mielikuvitus. Työpaja sisältää monenlaista toimintaa, myös esillä olemista. Tätä ei tarvitse kuitenkaan pelätä, sillä tärkeintä on sanoma, ei roolisuoritus tai kädenjälki. Kannattaa uskaltautua, vaikka tuntuisikin vieraalta, sillä tarkoitus on oppia tekemisen kautta!

 

Tauko pidetään jossain sopivassa vaiheessa. Tilan rajoitukset + muu huomioitava (esim. harjoitusmonisteista). Kännykät pois päältä.

 

 

2. Unicefin lastenoikeuksien 2. artikla, animoitu esitys ~ Teemaan virittäytyminen 5min

 

http://www.youtube.com/watch?v=yzl0uqqkpKU

 

Kerrotaan työpajan aihe ja katsotaan lyhyt videon pätkä. Miksi käsittelemme juuri tätä aihetta – suvaitsevaisuutta?

 

 

Vaihtoehtoisesti:

 

3. Supersankarien erityiskyvyt ~ lämmittely, keskittyminen, virittyminen, pienryhmien muodostaminen 10min

 

Lämmittelynä ja jäänmurtajana: ”Jättiläiset ja kääpiöt”.

 

”Jokainen tietää varmaan jonkun supersankarin. Jokaisella supersankarilla on erityisiä      kykyjä ja taitoja, jotka tekevät hänestä voittamattoman. Jos sinä olisit supersankari, niin      mikä olisi sinun erityiskykysi?”

 

Jokainen kertoo nimensä ja esittelee erityiskykynsä liittämällä siihen yksinkertaisen liikkeen. Muut toistavat nimen ja liikkeen. Kun kaikki ovat esittäytyneet,     muodostetaan             4-5 hengen ryhmiä siten, että ryhmässä on mahdollisimman paljon erilaisia ”superkykyjä”.          Erilaisuus on rikkautta!

 

 

4. Piirretyt supersankarit ~ Roolihahmojen luominen, fiktioon siirtyminen 20min

 

Jokaiselle ryhmälle jaetaan isot paperit ja tussit. Ohjaaja kertoo lyhyen tarinan kahdesta supersankarista: supersuvaitsevaisesta Sussesta ja rasisti Rassesta. Susse toimii aina ja kaikissa tilanteissa äärimmäisen suvaitsevasti, toiset huomioonottaen, kun taas Rasse toimii joka tilanteessa täysin toisia kunnioittamatta ja kaikkea erilaista sortaen.

 

Ryhmän tehtävänä on jatkaa ohjajaan kertomusta luomalla kuva supersankaristaan. Ohjaaja määrittää etukäteen sen, mitkä ryhmät tekevät Sussen ja mitkä Rassen. Roolihahmoille määritellään ja piirrokseen kirjataan supersankarin nimi, missio, motto, toiminta, erityiskyvyt jne. Piirrokset nostetaan esille ja ryhmät esittelevät luomansa sankarin.

 

 

5.Still-kuvat Sussen ja Rassen elämästä ~ konfliktin luominen 15min

 

Jokaiselle ryhmälle annetaan tehtäväksi luoda kolme ”valokuvaa” supersankarien elämästä. Yhdessä kuvassa Rasse on ”työssään”, yksi kuva näyttää Sussen työtä.Yhdessä kuvassa näyttäytyvät molemmat supersankarit yhteisessä tilanteessa. Still-kuvien muodostamisen ajan yleisö on silmät kiinni. Ohjaaja sanoo, kun silmät voi avata ja kun ne taas suljetaan. Still-kuviin ei liity puhetta.

 

 

6. Hot seat 10min

 

”Kuumaan tuoliin” istutetaan yksi vapaaehtoinen. Ryhmä saa päättää, haastattelevatko he mieluummin supersuvaitsevaista vai rasistista sankaria vai            kenties molempia. Tässä harjoitteessa pyritään pääsemään syvemmälle roolihahmon sisään. Haastatellaanpa kumpaa sankaria hyvänsä, opimme lisää suvaitsevaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. Pääasiassa kysymyksiä esittävät osallistujat, mutta myös työpajan ohjaaja voi esittää kysymyksiä, jos kokee, että tilanne jämähtää.

 

”Mistä johtuu, että toimit näin?”, ”Oletko aina toiminut näin?”, ”Mitä pitäisi tapahtua, että alkaisit toimia toisin?”, ”Oletko itse kokenut, ettei sinua hyväksytä sellaisena kuin olet?” jne.

 

Työskentelyn päätteeksi kuumassa tuolissa ollut saa palata omaksi itsekseen kertomalla ensin miltä roolissa oleminen tuntui. Myös muut voivat kommentoida työskentelyä.

 

 

7. ”Neuvokuja”~ Omakohtaisuus, ongelmanratkaisu 10min

 

Kaikki ovat Sussen roolissa vastakkaisissa riveissä. Jokainen miettii mielestään hyvän ohjeen, jolla lisätä suvaitsevaisuutta maailmassa. Kukin kulkee vuorollaan kujan läpi Susujen kuiskaillessa omia neuvojaan.

 

 

8. Muumien tietoisku -esitys + lopetus 5-10min

 

http://mll-fi-bin.directo.fi/@Bin/4aeed1c97a067e1ebb245f418ad804bf/1221473098/video/x-ms-wmv/1739065/Muumi02_erilaisuuden_hyvaksyminen.wmv