Aineenopettaja
Tutkinto: maisteri, vähintään 300 opintopistettä
Tutkintoon sisältyy: useimmiten kahden koulussa opetettavan aineen opinnot (120 op ja 60 op) sekä opettajan pedagogiset opnnot (60 op)
Hakeminen: Valinta aineenopettajan koulutukseen voi tapahtua kahdella eri tavalla.
a) Yleisimmin haetaan opiskelemaan opetettavaa ainetta tai aineita yliopistoon, jonka jälkeen opintojen aikana hakeudutaan opiskelemaan opettajan pedagogisia opintoja. Näillä opinnoilla saadaan kelpoisuus opetettavaan aineeseen.
b) Toinen tapa on hakeutua suoraan aineenopettajan koulutukseen. Tällä tavalla haetaan esimerkiksi kotitalouden, tekstiili- ja teknisen käsityön, liikunnan, musiikin ja kuvataideopettajan koulutukseen. Myös muissa aineissa tämä ns. suoravalintamenettely on yleistymässä.
Koulutusta annetaan useimmissa yliopistoissa sekä Sibelius-Akatemiassa ja Taideteollisessa korkeakoulussa (Aalto-yliopisto).
» www.yliopistohaku.fi
Kaksoikelpoisuus: Aineenopettaja voi toimia myös luokanopettajana suorittamalla peruskoulussa opetettavien aineiden ja ainekokonaisuuksien monialaiset opinnot (60op).

Yleistä tietoa aineenopettajakoulutuksesta eri yliopistoissa
Aalto-yliopisto
Helsingin yliopisto
Svenskspråkig ämneslärarutbildning
Subject teacher education programme in English
Itä-Suomen yliopisto
Jyväskylän yliopisto
Lapin yliopisto
Oulun yliopisto
Sibelius-Akatemia
Tampereen teknillinen yliopisto
Tampereen yliopisto
Turun yliopisto
Åbo Akademi