|
SOOL in English
SOOL käyttää englanninkielistä nimeä Teacher Student Union of Finland.
Esittely englanniksi
Osallistu seminaariin:
Monikulttuurisuuden haasteet ja mahdollisuudet
Helsingissä 29.1.2010
Lisätiedot ja ohjelma
Oikeesti! - menetelmäopas lapsen oikeuksien käsittelyyn
Kansainvälisyyskasvatusopas Oikeesti! antaa mielekkäitä ja innostavia työkaluja
lapsen oikeuksien käsittelyyn kouluissa. Oppaassa on mm. orientoivia leikkejä, draamaharjoituksia ja
syväluotaavia pohdintatehtäviä ja se soveltuu käytettäväksi peruskoulussa ja lukiossa.
Menetelmäopas on toteutettu Taksvärkki ry:n ja SOOLin yhteistyönä. Molemmat järjestöt pitävät tärkeänä
kansainvälisyyskasvatuksen lisäämistä kouluissa, mihin tälläkin oppaalla pyritään. Opas on ilmainen ja sen voi
joko ladata pdf -muodossa tai tilata Taksvärkki ry:stä.
Lisätietoja ja pdf-tiedosto Taksvärkki ry:n sivuilta
Kotikansainvälistyminen
Kotikansainvälistyminen tarkoittaa nimensä mukaisesti kansainvälistymistä kotimaassa. SOOLin hallituksen
kv-vastaavat ovat koonneet ohjeita, työkaluja ja linkkejä avuksi ainejärjestöjen kansainväliseen toimintaan
ja monikulttuurisiin kohtaamisiin. Kansainvälisyys ei ole vain matkustamista. Kansainvälisyys on ajattelutapa.
Kotikansainvälistyminen

Opiskelijavaihtoon ulkomaille?
Mitä tehdä ja mistä aloittaa kun haluaa lähteä ulkomaille opiskelemaan tai harjoitteluun?
Vaihtarin vinkit ja linkit
Kv-materiaaleja
Helmikuussa 2009 pidetyn KANSAINVÄLITÄ! - Konflikteista kohtaamisiin -seminaarin luentomateriaaleja
(julkaistu tekijöiden luvalla):
Säde Osmani: Monikulttuurisen koulun arki
|
|
Opettajaksi opiskelevien järjestöjä lähialueilla:
Norja:
Pedagogstudentene i Utdanningsforbundet (PS)
Ruotsi:
Lärarförbundets Studerandekommitté (SK)
Lärarnas Riksförbunds studerandeförening (LR Stud)
Tanska:
Lærerstuderendes Landskreds (LL)
Viro:
Noore Õpetaja Huviklubi
Tallinna Ülikooli Üliõpilaskond
SOOLin hallituksen kansainvälisten asioiden vastaavat
toimikaudella 1.6.2009-31.5.2010:
Jonne Heikkinen (LO), Jyväskylä
Anna Lastujoki (LTO), Helsinki
|