|
|
:: Kotikansainvälistyminen

Opettajaksi opiskelevat tarvitsevat kansainvälisiä valmiuksia elämässään, opiskelussaan ja myöhemmin
työelämässään. Vaikka et olisikaan aikeissa lähteä töihin tai opiskelemaan ulkomaille, kohtaat päivittäin
erilaisen kulttuuritaustan omaavia ihmisiä. Jokaisella meistä tulee olemaan ulkomaalaisia oppilaita,
työkavereita, naapureita, ystäviä...
Monikulttuurisessa yhteisössä, jossa on jäseniä useammasta kuin yhdestä tapakulttuurista tai maasta, voivat
päivittäin kohdattavat erilaiset tavat ja tottumukset aiheuttaa yllätyksiä, epävarmuutta ja ikäviä
väärinkäsityksiä, mikäli niihin ei olla varauduttu. On siis täysin perusteltua hankkia valmiuksia näihin
kohtaamisiin jo opiskeluaikana.
Kotikansainvälistyminen tarkoittaa nimensä mukaisesti kansainvälistymistä kotimaassa. Tässä voi hyödyntää sekä
Suomessa asuvia ulkomaalaisia että ulkomailla asuneita tai heidän elämäänsä muuten perehtyneitä suomalaisia.
Kansainvälisyys ei ole vain matkustamista. Kansainvälisyys on ajattelutapa.
SOOL 2005-2007 Suunnittelu Arto Kaukko, Saara Väisänen, Teemu Korhonen ja Johanna Ylinen. Kuvat Iivari Hyvönen.

|