|
SOOL on valtakunnallinen, kaikkien opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja yhteistyöjärjestö. SOOL on
paikallisten jäsenyhdistysten eli ainejärjestöjen kattojärjestö ja Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n erityinen
opiskelijajärjestö. Jäsenyhdistykset vastaavat paikallisesta toiminnasta ja edunvalvonnasta
opettajankoulutuspaikkakunnilla.
SOOLilla on ohjelma
Tavoitteet opettajankoulutukselle -ohjelmaan on koottu opettajaksi opiskelevien näkemykset
opettajankoulutuksen kehittämistarpeista. Se toimii samalla perustana opettajaksi opiskelevien edunvalvonnalle.
Tavoitteet opettajankoulutukselle 2008-2010
Opettajankoulutuksessa ei kerrota kaikkea
SOOL neuvoo, kouluttaa ja pitää jäsenistönsä ajan tasalla siitä mitä opetus- ja kasvatusalalla tapahtuu.
Jäsenille maksuttomissa teemaseminaareissa käsitellään aiheita, joita opettajankoulutuksessa ei riittävästi
huomioida. Legendaariset SOOLin Talvipäivät on vuoden hullunhauskin tapahtuma, johon osallistuu satoja
opettajaksi opiskelevia eri puolilta Suomea.
Toiminta
Jäsenelle jäsenedut
SOOLin jäsenet saavat omien jäsenetujen lisäksi lähes kaikki OAJ:n jäsenedut. Esimerkiksi vapaa-ajan
tapaturmavakuutus ja matkavakuutukset sekä viikoittain ilmestyvä Opettaja-lehti antavat moninkertaisen hyödyn
jäsenmaksuun nähden. SOOLin kautta voi myös liittyä Opettajien Työttömyyskassaan opetusalan sijaisuuksien
perusteella.
Tsekkaa jäsenedut!
|
|
Jäseneksi liittyminen
SOOLiin kuulutaan jäsenyhdistysten eli opettajaksi opiskelevien ainejärjestöjen kautta. SOOLin jäsenedut saa
liittymällä johonkin jäsenyhdistykseen ja maksamalla lukuvuosittain SOOLin jäsenmaksun. Jäsenmaksu
on 22 euroa lukuvuodessa.
Ammattikorkeakouluopiskelijat ja muut sellaiset opettajaksi opiskelevat, jotka eivät voi kuulua mihinkään
jäsenyhdistykseen, voivat liittyä suoraan SOOLin henkilöjäseniksi.
Jäsenyhdistykset
Vaihtoehto 1.
Ilmoittaudu jäseneksi tässä ja nyt nettilomakkeella. Lähetämme sinulle henkilökohtaisen viitenumeron ja muut maksutiedot
sähköpostitse kahden arkipäivän kuluessa.
Nettilomakkeelle tästä
Vaihtoehto 2.
Käytä SOOLin esitteessä olevaa liittymislomaketta. Niitä on jaossa SOOL-infotilaisuuksissa ja SOOLin
kenttäasiamiehillä, lisäksi suurin osa uusista opiskelijoista saa esitteen hyväksymiskirjeen mukana.
Täytä liittymislomake huolellisesti, palauta se SOOLin toimistolle (SOOL maksaa postimaksun) ja maksa jäsenmaksu
pankkiin käyttäen lomakkeeseen painettua henkilökohtaista viitenumeroa.
Tietosuojaseloste
Jäsenyyden voimassaolo
Kun henkilötiedot ja jäsenmaksusuoritus on vastaanotettu, jäsenetusi astuvat voimaan ja sinulle lähetetään SOOLin/OAJ:n jäsenkortti.
Jäsenyytesi on tällä jäsenmaksulla voimassa syksyyn 2011 saakka, jolloin saat postitse jäsenmaksukirjeen jäsenyyden jatkamiseksi.
|