Jo valmistautuessani Pohjoismaiden ministerineuvoston kopo-konferenssiin (Reykjavikissa, Islannissa 23.9.2009) sain herätyksen (uskonnollisen hurmion kaltainen tila). Saatuani tiedon, että osallistun konferenssiin SOOLin edustajana, minulla oli 4 viikkoa aikaa virittää keskushermostoni skandinaavisille kielille; väänsin siis radioni nappulat luoteeseen ja kuuntelin yötä-päivää YLEn ruotsinkielistä RadioVegaa aina lähtööni asti. Ruotsinkieli vertyi, vertyi pohjanmaan rannikkoruotsikin – kaikki tämä mitä parhainta valmennusta ruotsin, norjan, islannin ja tanskan (konferenssin virallinen kieli) kielen puhutun ymmärtämiseen. Konferenssin tunnelmista voitte lukea seuraavasta Sooliboolilehdestä – ja ehkä täältä blogiosastoltakin jatkossa, mutta jaan tässä nyt vain tunnelmia HERÄTYKSESTÄNI.
Kuunnellessani näin “Suomen 2. virallista” sain jälleen kielikylpykasteen suomenruotsalaiseen KULTTUURIIN. Ja se, rakkaat sisaret ja veljet, on jotain aivan erityistä. Suomenruotsalaiset omaavat tuhatvuotisten kulttuuriperintönsä ansiosta KESKUSTELUKULTTUURIN, josta me fennouggrilaiset natiivit voimme vain uneksia! Tein saman huomion aikoinani keskittyessäni ylioppilaskirjoituksiin kuuntelemalla ruotsinkielistä kanavaa – mutta tuo pakkoruotsin sävyttämä kokemus kerkesi välillä jo haihtua mielestä. Mutta. Suomeksi sanottuna: Suomenruotsalaisilla on radiossa paremmat ohjelmat kuin meillä suomensuomalaisilla.
Lyhyestä virsi kaunis: Poliittiselle agendalleni kuuluu vastaisuudessa kaiken järjestötoiminnan kaksikielistäminen siinä toivossa, että oppisimme jotain tältä suomen kielivähemmistöltä; tapaa paneutua ajankohtaisiin aiheisiin ajan kanssa ilman juupas-eipäs-väittelyitä, kykyä nähdä pohjoismainen ulottuvuus luontevimpana yhteistyökenttänämme kansaivälisissä ympyröissä, pelottomuutta ilmaista itseä oman äidinkielen lisäksi muillakin kuin vain englannin kielellä, tervettä omanarvontuntoa. Svara på finska eller på svenska, tack!
