Säästöjä Yhdysvaltain malliin

Jos Espoossa on suunniteltu säästöjä tuntikehyksestä (ks. edellinen postaus), niin Yhdysvalloissa on pistetty astetta “paremmaksi”. Nimittäin taantuman aiheuttamaa rahapulaa yritetään paikata lyhentämällä kouluviikko nelipäiväiseksi (HS.fi 27.9.2009). Viikottainen tuntimäärä pidetään ennallaan, joten jäljelle jääville päiville tulee kullekin pari tuntia lisää koulunkäyntiä.

Oppilaat voivat olla asiasta (ainakin aluksi) innoissaan, mutta kokonaisuuden kannalta ratkaisu on kaikin puolin järjetön. Ensinnäkin pidentyneet päivät heikentävät keskittymistä ja siten huonontavat tuloksia. Varsinkin alempien luokkien pienille oppilaille lisäys on tuntuva.

Yhden viikottaisen koulupäivän vähentäminen heikentää myös koulun ulkopuolella hoidettavien koulutehtävien tekemistä, sillä asioiden käsittelytahti tiivistyy, eikä tuntien välissä välttämättä ole “tyhjää” aikaa. Missä välissä aivot ehtivät prosessoida opittua? Läksyjäkin ajatellen muutos on huono.

Sen lisäksi, että järjestely hankaloittaa lasten harrastuksia, vaikeuttaa se sitäkin enemmän perheiden elämää, kun lastenhoitojärjestelyt joudutaan miettimään uusiksi. Säästösuunnitelmia onkin kritisoitu myös siitä, että se siirtää koulusäästöt perheiden maksettaviksi.

Opetuksen ja oppimisen kannalta säästöjärjestelmästä on vaikea löytää yhtään hyvää asiaa. Toivottavasti tämä trendi ei rantaudu Suomeen.

Tarmo Thorström

Tags: ,

  1. Tänään oli tosin hesarin pääkirjoituksessa mielipiden sen puolesta että vuosittaista koulupäivien märää tulee pudottaa. Ehdotusta perusteltiin sillä että jo nyt kevään viimeiset viikot ovat tyhjäkäyntiä joten lapset nopeammin lomalle ja kunnanisät saavat tästä suuret säästöt.

  2. Luin saman kirjoituksen. Tosin se ei ollut pääkirjoitus vaan mielipidekirjoitus. Joka tapauksessa ihmettelin kirjoitusta.

    Loppukevään tyhjäkäynti on usein seurausta siitä, että opettajat yrittävät ajoittaa jakson asiat läpi käytäväksi hyvissä ajoin ennen lukuvuoden päättymistä. Yritetään välttää siis asioiden kesken jääminen. Näin ollen viimeinen viikko tai kaksi voi sitten olla tyhjäkäyntiä, kun suunnitellut asiat on hoidettu.

    Jos lukuvuotta lyhennettäisiin, veikkaan että tuo tyhjäkäynti säilyisi silti ja siirtyisi samassa suhteessa aikaisemmaksi kuin lukuvuotta lyhennettäisiin.

    Alla vielä ko. mielipidekirjoitus:

    Lyhyemmät lukuvuodet toisivat säästöä kunnille

Kommentoi kirjoitusta